1. Mitä orpouden henki tarkoittaa

Room. 18:15

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” 

Te ette ole saaneet hengellisen velvollisuudentunnon henkeä, joka saa teidät pelkäämään, että ette ole riittävän hyviä. Sen sijaan te olette saaneet täydellisen hyväksynnän hengen, joka kietoo teidät Jumalan perheeseen. (Passion-käännös)

Orpouden henki tai, kuten edellä olevassa jakeessa sanotaan, orjuuden henki, on yksi isoimmista esteistä sille, että me voimme elää todeksi sitä hengellistä todellisuutta, johon Jumala on meidät kutsunut, ja kantaa sitä hedelmää, jota kantamaan meidät on tarkoitettu. Se on myös este tunneterveelle parantavalle johtajuudelle.  Vaikka Raamatussa puhutaan orjuuden hengestä eikä orpouden hengestä, kyseessä on sama asia: hylkäämisen, yksinäisyyden ja pelon kokemus. 

Orpouden hengen vastakohta on lapseuden henki, joka Passion-käännöksessä siis käännetään täydellisen hyväksynnän henki. 

Orpouden henki ei ole välttämättä mikään tietty yksittäinen henkivalta tai henkivaltajoukko, vaikka se on usein sitäkin. Puhumme tässä kuitenkin orpouden hengestä enemmänkin yleisenä – useimmiten alitajuisena – elämän asenteena, maailmankuvana ja kokemuksena, joka määrää sen, miten me näemme ja koemme itsemme tässä maailmassa. Tällainen läpitunkeva alitajuinen elämänasenne tai kokemus elämästä määrää hyvin paljon sitä, miten me suhtaudumme Jumalaan, itseemme, seurakuntaamme ja koko maailmaan. Monet meistä ovat imeneet varhaislapsuudesta alkaen tällaisen orpouden hengen vanhemmiltamme ja muilta tällaisilta meidän elämän auktoriteettihahmoilta, ehkä valitettavasti joskus seurakunnastakin. Ainakin itse olen tunnistanut hyvin vahvasti tällaisen orpouden hengen omassa elämässäni.

2. Miten orpouden henki ilmenee

Mistä me tunnistamme orpouden hengen meidän elämässämme? Luettelo on varmaan pitkä, mutta haluaisin ottaa esille kahdeksan asiaa, jotka kaikki liittyvät jollain tavalla toisiinsa ja ne ovat tavallaan saman asian eri puolia.

Ensimmäinen orpouden hengen tunnusmerkki on se, mistä aluksi luimme: pelko. Pelko on tunne, että kukaan ei ole suojelemassa meitä maailmassa vaan meidän pitää itse suojella itseämme ja olla varuillamme, ettei jotain pahaa tapahdu. Tällainen jatkuva huolehtiminen täyttää helposti mielemme, kun yritämme hiljentyä ja se estää tehokkaasti sitä, että voimme kokea läheisyyttä Jeesuksen kanssa ja antaa Pyhän Hengen virrata meidän elämän kautta.

Toiseksi, pelosta seuraa omavoimaisuus ja itseriittoisuus eli tunne siitä, että. kaikki on minun vastuullani ja omien voimieni ja ymmärrykseni varassa ja että identiteettini on rakentunut yksin selviämiselle. Silloin yritämme yksin, ainoastaan omin voimin, torjua kaikki elämän uhat. Meillä on menneiden sukupolvien perintönä Suomessa hyvin vahva selviytymisen eetos. Piti selvitä isosta vihasta 1700-luvulla, kun venäläiset kulkivat läpi maa polttaen kaikki kylät, piti selvitä 1800-luvun nälkävuosista, piti selvitä seuraavalla vuosisadalla sodista ja lamasta. Orpouden henki puhuu meille edelleen, että kukaan ei auta vaan pitää selvitä yksin.

Kolmanneksi, edellä luettiin Passion-käännöksestä, että orpouden henkeen liittyy riittämättömyyden pelko. Riittämättömyys on tunne siitä, että en kelpaa Jumalalle ja muille ihmisille sellaisena kuin olen. Tunnistatko tällaisen tunteen itsessä? Tässä on syytä olla tarkkana: se, että meillä on orpouden hengen vastakohtana lapseuden tai – niin kuin Passion-käännöksessä sanotaan, täydellisen hyväksynnän henki, ei tarkoita sitä, että meillä ei olisi tarvetta kasvaa hengellisesti ja tehdä parannusta silloin kun Pyhä Henki siihen kutsuu. Tärkeä mutta hyvin hienovarainen ero tässä on se, että jos meillä orpouden henki me yritämme itse tulla paremmiksi ihmisiksi ja kelvata itsellemme, muille ihmisille ja Jumalalle. Se ei vain tahdo onnistua. Tässä on hyvin tärkeä ero mutta voi olla vaikea käytännössä erottaa, milloin kyse on Jumalan mielen mukaisesta parannuksenteosta tai muuten Jumalan kutsuun vastaamisesta ja milloin orpouden hengen aiheuttamasta omavoimaisesta yrittämisestä. Meidän tulee jatkuvasti rukoilla, että Pyhä Henki päivittäin arjessamme valaisee meille tätä eroa.

Neljäs orpouden hengen merkki löytyy myös tuosta Passion-käännöksen jakeesta, joka äsken luettiin. Se on hengellinen velvollisuudentunto: se että me palvelemme, koska meidän arvomme ja hyväksytyksi tulemisemme riippuu siitä, mitä me teemme. Tässäkin on tietysti se sama, joskus vaikeasti hahmotettava ero, josta edellä puhuttiin. Tuleminen orpouden hengen alta lapseuden hengen alle ei tarkoita sitä, että lakkaamme palvelemasta. Se tarkoittaa sitä, että me teemme sen eri lähtökohdista ja motiiveista. Palvelutyömme tulisi perustua siihen, että se aarre, joka meillä on sisällämme – Kristuksen kirkkaus – pääsee virtaamaan sisältämme muille ihmisille, kun olemme täyttyneet Kristuksella ja antaneet Hänen murtaa omavoimaisuutemme kovan kuoren (Ks. 2. Kor.4:6-7)

Viides merkki orpouden hengestä on ihmiskunnian odotus, joka usein ilmenee siinä, että me haluamme nähdä itsemme jossain tietyssä asemassa seurakunnassa tai yhteiskunnassa. Tunnistin tämän itsessäni, kun meillä oli aikanaan työpaikalla iso organisaatiouudistus yt-neuvotteluineen ja asemani työpaikan organisaatiossa aleni. Se on hyvin inhimillinen tunne mutta pohjimmiltaan siinäkin on kyse orpouden hengestä. Paavali oli hyvin korkealla juutalaisen yhteisön arvohierarkiassa mutta hän päätyi kuitenkin sanomaan että ”emme ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta” (1. Tess.2.6).  Jeesuskin sanoi itsestään (Joh5:41), että ”en minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa”.

Kuudes orpouden hengen tunnusmerkki on yksinäisyyden tunne – silloinkin kun olemme yhdessä muiden kanssa. Yksinäisyyden tunne on sitä, että silloinkin kun olemme yhdessä, tuntuu, että en kuulu joukkoon ja kukaan ei ymmärrä minua eikä tiedä miltä minusta tuntuu. Sen vastakohtana on se, mitä edellä olevassa Passion-käännöksen jakeessa sanottiin lapseuden hengestä: se käärii meidät Jumalan perheeseen. 

Seitsemäs orpouden hengen tunnusmerkki on puute, tunne siitä, että minulla ei ole tarpeeksi. Toki meidän keskuudessamme on ihmisiä, joiden elämässä aidosti välttämättömät perustarpeet eivät täyty, eikä meidän tule väheksyä tällaisten tarpeiden aitoutta ja sitä kipua, mitä näiden tarpeiden täyttymättä jäämisestä voi seurata.  Paavali kirjoitti kuitenkin Timoteukselle (1.Tim.6:6-8):

Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois. Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä. 

Jos me elämme orpouden hengen alla niin tulemme helposti kateellisiksi ja haluamme pitää kiinni kaikesta, mitä meillä on, emmekä jakaa sitä muille. 

Kahdeksas orpouden hengen tunnusmerkki on uskonnollisuus. Sen takana on usein erityinen henkivalta, jonka tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi:

  • hengellisen elämän ilmeneminen tiukkojen sääntöjen ja vaatimusten noudattamisena ja saman vaatimisena muilta;
  • niiden paheksunta, joiden hengellinen elämä ei vastaa omia standardejani;
  • opin puhtauden korostaminen ja niiden leimaminen, joilla on erilainen teologia – sen sijaan, että painopiste olisi ihmissuhteissa ja toisten rakkaudellisessa palvelemisessa;
  • armolahjojen yli- tai alikorostaminen.

3. Orpouden hengen alkuperä ja juurisyyt 

Hengellinen alkuperä

Jesajan kirjan 14 luvussa me näemme väläyksen siitä, miten Saatana oli kerran taivaassa Jumalan yhteydessä muiden enkelien tavoin, mutta hän halusi korottaa itsensä Jumalan vertaiseksi. Se on hätkähdyttävä kontrasti Jeesukseen, joka vaikka oli Jumala, halusi olla kaikessa Isälle alamainen. Saatana syöstiin tämän vuoksi Jumalan yhteydestä maan päälle ja silloin Saatanasta tuli maailman ensimmäinen orpo. Siitä alkaen Saatanan päätavoite on ollut saada ihmisetkin kokemaan itsensä orvoiksi ja sen takia hyvin merkittävä osa siitä hengellisestä taistelusta, mitä meillä on, kulminoituu siihen, että me pääsemme orpouden hengen alta lapseuden hengen maailmaan.

Emotionaaliset juurisyyt

Joissain kristillisissä piireissä opetetaan, että kun synnymme Jumalan lapsiksi, vanha ihmisemme on kadonnut. Paavali kyllä kirjoittaa korinttolaisille (2.Kor.5:17), että ”jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle.”  Meidän täytyy kuitenkin ymmärtää, että Paavali puhuu tässä hengellisestä minästämme.  Hän ei puhu kehostamme eikä tunne-elämästämme eikä ajatusmaailmastamme.  Kun tulemme uskoon, meidän tunne-elämämme on rikkinäinen. Toisilla enemmän tai toisilla vähemmän, mutta se on rikkinäinen.  

Meidän jokaisen tulisi saada varhaislapsuudessa vanhemmiltamme paljon rakastavaa hellää kosketusta, lempeitä ja rohkaisevia sanoja ja jatkuvaa katsekontaktia.  Myös meidän fyysisten tarpeidemme, kuten ravinto ja lämpö, tulisi olla alusta alkaen jatkuvasti täytettyinä, jotta tunne-elämämme kehittyy terveeksi niin että voimme vastaanottaa ja aidosti kokea, niin toisilta ihmisiltä kuin Jumalaltakin, varauksetonta rakkautta ja hyväksyntää.

Se, mitä meille tapahtuu varhaislapsuudessamme, jos nämä perustarpeet eivät täyty, on että me rakennamme sisimpäämme hyvin vahvoja selviytymismekanismeja, ikään kuin tiedostamattomia muureja sydämemme ympärille.  Tällaiset suojamekanismit ovat hyvin tärkeitä, koska niiden avulla kykenemme suojautumaan niiltä syviltä pettymyksiltä ja traumoilta, joita meidän varhaislapsuutemme ja ehkä myöhemmänkin elämän kokemukset ovat aiheuttaneet. Näiden selviytymismekanismien avulla me olemme kyenneet jatkamaan elämäämme.

Nämä sisäiset haavat ja niiden ympärille kehittämämme selviytymismekanismit – tai voidaan puhua myös tunnelukoista – seuraavat meitä myös uuteen elämäämme Jumalan lapsina.  Se Jumalan työ meissä, joista Paavali noissa aluissa lukemissani jakeissa puhuu, on hyvin paljon myös näiden selviytymismekanismien tai tunnelukkojen purkamista.  Se sisältää meidän ajatus- maailmamme, arvojen ja asenteiden muuttumista mutta se on myös tunnemaailman sisäistä eheytymistä ja vapautumista erilaisista siteistä. 

Tästä aiheesta voisi pitää muutaman seminaarin, mutta tässä haluaisin vain havainnollistaa tätä asiaa luettelemalla, millaisia tunnelukkoja meillä voi olla: 

  • Alistuminen (en uskalla ilmaista omia tarpeitani) 
  • Uhrautuminen (minun omilla tarpeillani ei ole merkitystä) 
  • Tunne-elämän estyneisyys (kyvyttömyys ilmaista tunteita) 
  • Tunnevaje (kyvyttömyys kokea tunteita) 
  • Hyväksynnän hakeminen (olenhan riittävä hyvä, enkö olekin) 
  • Vaativuus (jos minä pystyn tähän, muidenkin pitää pystyä) 
  • Epäonnistumisen tunne (en osaa mitään) 
  • Riippuvuus muista ihmisistä (en pysty mihinkään yksin)
  • Suojattomuus (pelkään, että minua haavoitetaan tai että minulle tapahtuu jotain ikävää) 
  • Pessimistisyys (ei tästä kuitenkaan tule mitään) 
  • Oikeutus (tunnen kyllä oikeuteni tai olen ansainnut tämän, tämä kuuluu minulle) 
  • (Itsensä) rankaisevuus (olen tehnyt väärin, minun täyty kärsiä, taikka sinä olet tehnyt väärin, sinun täytyy kärsiä) 
  • Vajavuus (kriittisyys itseään ja muita kohtaan, ”tämä ei riitä”) 
  • Hylkääminen (kukaan ei välitä minusta) 
  • Itsehillinnän puute (en voi kontrolloida tunteitani) 
  • Ulkopuolisuus (en kuulu näiden ihmisten joukkoon) 
  • Kietoutuvuus (sinun pitää jakaa kaikki minun kanssani).

Jos jäämme näiden tunnelukkojen vangiksi, oma henkemme näivettyy muuriemme sisällä, emmekä kykene olemaan aidosti läsnä Jumalalle ja toisille ihmisille ja meidän voi olla vaikea kokea Pyhän Hengen läsnäoloa ja tunneyhteyttä muihin ihmisiin. Seurauksena on orpouden tunne.

Tunneterveen hengellisen elämän edellytys on, että tunnistamme tällaiset tunne-elämäämme hallitsevat mielen linnoitukset, tunnustamme ne itsellemme ja muille ja pyydämme apua Pyhältä Hengeltä ja myös toisilta ihmisiltä näiden tunne-elämämme linnoitusten hajottamiseksi.  Paavali lupaa korinttolaiskirjeessä (2.Kor.10:4), että ” meidän sota-aseemme ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia”.  Tällainen sisäinen eheytyminen on kuitenkin pitkä prosessi ja meidän tulee suhtautua itseemme ja toisiimme kärsivällisesti, jotta Jeesus pääsee tältäkin osin saattamaan loppuun sen hyvän työn, jonka hän on meissä alkanut.

4. Orpouden hengestä täydellisen hyväksynnän henkeen

Miten lapseuden henki ilmenee?

Lapseuden henki näkyy siinä, että tunnemme olevamme kotona, että kuulumme Jumalan perheeseen, johon olemme tervetulleita. Ennen kaikkea meillä on läheisyys Jeesuksen kanssa, kyky olla yhteydessä Jumalan kanssa Pyhän Hengen kautta, kokea Pyhän Hengen läsnäoloa ja kuulla Jumalan ääntä. Meillä on kyky myös tuntea hengessä yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa – sydämemme ikään kuin resonoivat toisen ihmisen sydämen kanssa. 

Muita merkkejä siitä, että olemme parantuneet orpouden hengestä ja oma henkemme on vahvistunut ovat esimerkiksi:

  • kyky kestää kiusauksia, vastoinkäymisiä ja kärsimystä;
  • rohkeus, riskinottokyky ja optimismi;
  • intuitio
  • luovuus; 
  • kyky unelmoida;
  •  kyky tunnistaa, ilmaista ja hallita tunteita.

Miten päästä orpouden hengestä lapseuden henkeen?

Oma kasvutarinani on alkanut siitä, että ymmärsin, mitä vaille olen jäänyt. Itselläni tämä on merkinnyt vuosikymmenten mittaista prosessia, joka ei varmaan ole vieläkään valmis. Perustraumani oli se, että kahden kuukauden iässä, jossa vauva on täysin riippuvainen rintaruokinnasta, äitini menetti kyvyn imettää, jolloin koko silloinen maailmani on täytynyt luhistua. Lisäksi vanhempieni henkilöhistoria oli sellainen, että he eivät koskaan oppineet ilmaisemaan tunteitaan ja kasvoin vailla minkäänlaista tunneyhteyttä perheenjäsenten kesken, vaikka minulla oli muuten hyvä koti. Seurauksena oli kyvyttömyys tunnistaa ja ilmaista tunteita, yksinäisyyden ja hylkäämisen kokemus, suorituskeskeisyys, hengellinen ja muukin velvollisuudentunto ja omavoimaisuus. Jumala, Hänen Sanansa ja Hänen käyttösään olevat ihmiset ovat kuitenkin vuosikymmenten mittaan vähitellen onnistuneet ainakin osittain murtamaan nämä mielen linnoitukset ja ikään kuin uudelleenohjelmoimaan ajatus- ja tunnemaailmani niin, että olen vähitellen pystynyt kokemaan aitoa läheisyyttä Jeesuksen kanssa ja kokemaan tunneyhteyttä toisiin ihmisiin.

Meidän täytyy siis ensin tunnistaa orpouden henki elämässämme, ja meidän on hyvä myös ymmärtää, mistä se johtuu. Meidän täytyy hyväksyä se tosiasia, että olemme kasvaneet orpoina ja myös käydä surutyö tästä menetyksestä. 

Toiseksii meidän täytyy tehdä sovinto menneisyytemme kanssa ja antaa anteeksi vanhemmillemme ja muille ihmisille, jotka eivät ole osanneet tai jaksaneet antaa meille sitä, mitä olisimme tarvinneet. jeesus jopa rinnastaa evankeliumeissa anteeksiantamattomuuden elinkautiseen vankeustuomioon (Luuk.12:58-59).

Kolmanneksi, orpouden henki on hyvää ”rotan ruokaa”. Pimeyden henkivallat hakeutuvat elämämme, jos ne löytävät sisimmästämme niille sopivaa ravintoa niin kuin rotat hakeutuvat likaisiin paikkoihin, joissa on paljon ravinnoksi kelpaavaa jätettä. Sen takia tarvitsemme usein vapautusta henkivalloista, jos tunnistamme orpouden hengen elämässämme.

Ennen muuta meidän tulee kuitenkin oppia tuntemaan Isän sydän meitä kohtaan. Mitä Hän oikeasti ajattelee sinusta?

Muutama vuosi sitten ollessani Jerusalemissa Sukat Hallelin ylistyskeskuksessa koin, että Pyhä Henki puhui voimakkaasti Joh 14:1-3 kautta. Siinä Jeesus sanoo:

Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.  Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.

Olin lukenut aina ennen tämän jakeen niin, että siinä puhutaan taivaaseen pääsystä ja taivaspaikasta. Ymmärsin kuitenkin, että olen jo kotona Isän kodissa ja minulla on siellä oma erityinen paikka Isän sydämessä ja kaikki, mitä Isän kodissa lapsille kuuluu. Tässä jakeessa on yksi tärkeä avain siihen, miten me pääsemme orpouden hengen alta lapseuden hengen maailmaan. Jeesus puhui tämän jakeen sanat vähän ennen ristinnaulitsemistaan ja hän tiesi, mihin hän oli menossa. Katsotaan tarkemmin tätä jaetta: miksi Jeesus kuoli ristillä meidän puolesta? Se sanotaan tässä selvästi: jotta saisitte olla siellä, missä minä olen. Uskonko, että maailmankaikkeuden Jumala haluaa oikeasti – enemmän kuin mitään muuta – olla minun kanssani.?

Yksi lempijakeeni on Jer.3.19, joka hyvin kauniisti kuvaa Jumalan isän sydämen syvintä kaipausta:

Minä ajattelin: Annan sinulle ensimmäisen sijan ihmislasten joukossa, lahjoitan omaksesi kauniin maan, ihanimman koko maailmassa. Ajattelin, että sinä sanot minua isäksi etkä koskaan käänny minusta pois.

Siinä kiteytyy meidän elämän syvin tarkoitus ja jos me ymmärrämme ja uskomme sen, me voimme elää lapseuden hengessä: ”Sinä sanot minua Isäksi etkä koskaan käänny pois.”

Yhdessä Isän Sydän -konferenssissa kerran yksi puhuja kertoi aikaisemmasta alkoholiongelmastaan ja siihen liittyvästä häpeästä ja riittämättömyydestä ja muusta ja sitten hän kuuli Pyhän Hengen sanovan näin: Olet vain pieni poika, joka tarvitsee lohdutusta ja joka on etsinyt sitä sieltä, mistä on ajatellut sitä löytävänsä”. Jumala voi olla surullinen, jos me etsimme elämässämme lohdutusta vääristä paikoista ja, niin kuin Jesaja sanoo, yritämme torjua kuivuutta hakkaamalla itsellemme ”kivisäiliöitä, jotka eivät pidä vettä”, mutta Jumala ei sen takia ole meille vihainen eikä yhtään vähempää halua meidän seuraamme, vaan päinvastoin. Me voimme vapautua orpouden hengestä ja saada lapseuden hengen, jos me uskomme ja ymmärrämme, että meillä ei ole Jumalalle mitään välinearvoa vaan Jumala haluaa olla meidän kanssa sen vuoksi, mitä me olemme, ihan riippumatta siitä, minkälaiseksi me itse koemme itsemme. Jumala ei ajattele, olemmeko pettäneet hänen luottamuksensa. Andrew Wommack kirjoitaa eräässä kirjassan näin: ”Jumala ei ole suuttunut sinulle. Hän ei ole edes pahalla tuulella.!” Snl. 8:3 sanoo Jumalasta, että ”minun ilonani olivat ihmislapset”.  Jaak. 4:8 mukaan Jumala ” mustasukkaisen kiihkeästi halajaa henkeä, jonka on meihin pannut”.

Me tarvitsemme ilmestystä Jumalan Isän sydämestä mutta miten me saamme sen käytännössä? Mitä me voimme tehdä?

Jeesus sanoo (Joh. 15:3): Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Englantilaiset raamatunkäännökset käyttävät sanaa abide, johon sisältyy ainakin seuraavat merkitykset Leif Hetlandin mukaan: levätä, pysyä, antautua, luottaa, kokea turvaa, rentoutua, kantaa hedelmää ja myös saada identiteetti.

Psalmin 24 jakeessa 14 sanotaan Passion-käännöksen mukaan vapaasti suomennettuna suunnilleen näin:

Niille, jotka rakastavat Jumalaa on varattuna salainen paikka, jossa he istuvat Hänen vieressään ja jossa Jumala paljastaa heille ilmestyksen kautta lupaustensa salaisuudet.

Psalmissa 84 puhutaan myös Jeesuksessa pysymisestä.  Saman käännöksen mukaan tämän psalmin alku kuuluu seuraavasti:

Taivaan joukkojen Jumala, sinä näet niin paljon kauneutta omissasi. He ovat sinun läsnäolosi pyhäkkö. Syvällä sisimmässäni on tämän rakkauden kaipaus ja unelma siitä, että saan elää yhteydessä sinun kanssasi (Tässä käytetään sanaa union), Kun ole lähellä sinua, sydämeni ja sieluni laulaa ja ylistää sinua ilolauluilla, sinä elämäni todellinen lähde. Oi taivaan joukkojen Jumala, varpuset ja pääskysetkin  ovat tervetulleita rakentamaan pesänsä sinun alttareidesi keskelle, jossa he voivat kasvattaa poikasensa. Mikä mielihyvä täyttäkään ne, jotka joka päivä asuvat sinun temppelissäsi ja nauttivat sinusta ylistäessään sinun läsnäolossasi. Kuinka paljon saavatkaan ne, jotka löytävät voimansa sinusta. Heidän sydämissään kulkevat pyhyyden valtatiet.

Jos me haluamme päästä orpouden hengen alta lapseuden hengen alle, meidän täytyy luoda elämäämme tällainen tila, jossa tästä puhutaan. Sellainen tila, jossa me voimme kohdata Jumalan. Tilalla tarkoitan sekä aikaa, paikkaa että tilaa hengessä, jonka voimme luoda ympärillemme henkilökohtaisen ylistyksen ja henkivaltojen sitomisen kautta. silloin voimme erottaa päivittäin aikaa ja rauhallisen, yksityisen paikan Jumalan Sanan lukemiselle, rukoukselle, aktiiviselle ylistykselle ja kiitokselle ja myös Jumalan äänen hiljaiselle kuulemiselle. Se voi olla vaikeaa esimerkiksi lapsiperheissä elämän ruuhkavuosina, ja se vaatii ainakin oman kokemukseni mukaan kärsivällistä harjoittelua ja harjaantumista. Uskon kuitenkin, että sille ei ole vaihtoehtoa. Jos me emme tavalla tai toisella ota elämässämme tällaista tilaa, jossa Jumalan Pyhä Henki saa puhua meille, täyttää meitä Pyhällä Hengellä ja ilmestyksellä Jumalan sydämestä meitä kohtaan, meidän voi olla vaikea päästä orpouden hengen alta lapseuden hengen elämään.

Lopuksi, jos tunnemme Isän sydämen meitä kohtaan osaamme nauttia hänen lahjoistaan. kuten musiikista, taiteesta, luonnosta, hyvästä ruoasta, seksuaalisuudesta jne.. Orpouden henki puhuu meille, että elämän hyvät asiat eivät kuulu meille, ja orpouden hengen hyvä ystävä uskonnollisuuden henki täydentää, että tuollaisista asioista nauttiminen on ”maailmallisuutta tai lihallisuutta. Kuitenkin I. Tim. 4 luvun alussa varoitetaan kristityistä, jotka ” kieltävät menemästä naimisiin ja syömästä ruokia, jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa.”  Paavali jatkaa aika vahvasti tässä, että ”kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan”. Tärkeä osa orpouden hengen murtamista on sen vuoksi myös se, että opimme nauttimaan kaikesta Jumalan luomasta hyvästä ilman väärää syyllisyyttä ja häpeää.

5. Yhteenveto

Ensimmäiseksi, me synnymme tähän maailmaan orpouden hengen alla, ja se näkyy elämässämme pelkona, riittämättömyyden tunteena, itseriittoisuutena, velvollisuudentuntona ja suorittamisena, yksinäisyytenä, ihmiskunnian tavoitteluna ja puutteen kokemuksena, usein myös uskonnollisuutena.

Toiseksi, Jumala haluaa antaa meille ilmestyksen siitä, että Hänen Isän sydämensä suurin kaipaus on, että me elämme yhteydessä Häneen ja vietämme aikaa Hänen seurassaan ja otamme vastaan Hänen rakkauttaan. Hän halua antaa meille ilmestyksen myös siitä, että tämä Jumalan halu ei riipu siitä, minkälaiseksi me itse koemme itsemme tai miten hyvin olemme onnistuneet hengellisessä elämässämme.              

Kolmanneksi, me voimme saada tämän ilmestyksen ja kokemustasolla saavuttaa lapseuden hengen, jos me pysymme Jeesuksessa viettämällä riittävästi yksityistä aikaa Hänen seurassaan ja antamalla Hänen puhua elämäämme ja täyttää meitä Hänen Hengellään ja Sanallaan. Lisäksi tarvitsemme usein vapautusrukousta ja meidän tulee myös oppia nauttimaan elämästä ja niistä hyvistä asioista, jotka Jumala on tähän maailmaan luonut.